MARKKINOINTI- JA MYYNTITIIMEILLE
Selvitämme, missä kohtaa myyntiputkenne vuotaa eniten
Rakennamme ratkaisun, joka korjaa vuotokohdan.
Mittaamme vaikutuksen liikevaihtoon 30 päivässä
Täytä laskuriin omat numeronne ja ota selvää, paljonko potentiaalista kauppaa on jäänyt myyntiputkeen.
Malli arvioi nykyisen tuoton, realistisen tavoitetason ja suurimmat kasvun mahdollisuudet.
Potentiaali AI:n avulla on laskettu kolmella tutkimuksiin perustuvalla parannuksella: automaattinen ensiviesti alle 5 minuutissa nostaa vastausasteen konversiota keskimäärin +30 %, AI-pisteytys parantaa kvalifiointia +20 %, ja automaattinen seuranta nostaa myyntikonversiota +25 %. Parannusprosentit perustuvat alan tutkimuksiin ja ovat suuntaa antavia.
Tänään täydellinen liidi tuli sivustollenne, selasi hetken, tutustui tarjoukseenne, ehkä jopa varasi teiltä ajan, mutta ei silti lopulta konvertoinut.
Syitä on monia:
Väärät liidit täyttävät kalenterin.
Varatut tapaamiset jäävät jostain syystä pitämättä (no-show).
Diilit jäähtyvät, asiakas sanoo "palataan asiaan" ja katoaa.
Tarjouspyyntö tulee, mutta häviää hiljaa.
Follow-up on manuaalista ja epäsäännöllistä.
Myyntisykli venyy ilman syytä.
Kun olemme lopettaneet, sinä saat analyysin, joka pitää sisällään:
Mistä liidi tulee, kuka reagoi, missä ajassa, mitä sitten tapahtuu, missä kohtaa asiakas katoaa. Liidiprosesseissanne todellinen nykytila selviää.
Konkreettiset mittaukset, jotka vastaavat kysymykseen: kuinka monta liidiä/tarjouspyyntöä saa vastauksen 5min / 1h / 24h sisällä.
Taulukko täynnä dataa! Ilman näitä numeroita, analyysi jää vain mielipiteeksi. Tämän kanssa se on tutkittua tietoa.
Kun olette nähneet euromääräisen laskelman hyödyntämättä jääneestä kasvun potentiaalista, tämän analyysin hinta ei tunnu miltään!
Ei tule 20 kohdan listaa, vaan 3 - 5 priorisoitua toimenpidettä vasteajan, follow-uppien, segmentointilogiikan ja myyntiputken parantamiseksi.
Käymme yhdessä löydökset läpi, osoitamme niiden vaikutukset ja päätämme jatkosta. Ilman tätä analyysi jää raportiksi.
Pienikin parannus vasteajassa, follow-upissa tai myyntiputken vaiheissa voi näkyä suoraan kassavirrassa. Jos keskimääräisen kaupan arvo on korkea ja liidejä tulee systemaattisesti, vuositasolla puhutaan jo kymmenistä tuhansista euroista.
Suurin osa markkinointitiimeistä menettää 20–40% liideistään sen jälkeen, kun markkinointi on tuonut ne sisään.
Jos kukaan ei seuraa, mitä liideille oikeasti tapahtuu, ne putoavat jonnekin prosessien syövereihin eikä hajallaan olevaa tietoa enää pysty hallitsemaan. AI korjaa juuri nämä kohdat.
Hidas reagointi
Systemaattinen seuranta puuttuu
Manuaalinen kvalifiointi
Tiedot ovat hajallaan
Tyypillisesti muutamassa viikossa. 3 - 5 henkilön haastattelut kuuluvat analyysiin, joten paljon riippuu heidän aikatauluistaan.
Voitte hyvin tehdä itse. Mutta vuotoa on hyvin vaikea nähdä sisältäpäin. Kun prosessi on oma, siihen sokeutuu ja pienet asiat jäävät huomaamatta eikä niitä silloin kyseenalaisteta. Ulkopuolinen tekee analyysin yleensä nopeammin ja näkee helpommin, missö raha oikeasti vuotaa.
Ei yleensä. Useimmissa tapauksissa konversioprosessia voidaan parantaa nykyisillä työkaluilla. Analyysi keskittyy ensisijaisesti prosessiin, ei järjestelmän vaihtamiseen.
Tarvittaessa voimme ehdottaa automaatioita tai pieniä teknisiä muutoksia, mutta tavoitteena on parantaa tuloksia mahdollisimman pienellä muutoksella.
Konversioanalyysi on hyödyllinen erityisesti yrityksille, jotka saavat jo liidejä, mutta myynti ei kasva samassa suhteessa tai jotka käyttävät useita kanavia liidien hankintaan. Jos liidejä tulee jo tasaisesti, pieni optimointi prosessissa voi vaikuttaa merkittävästi tulokseen.
Varaa meiltä aika.
Tunnistamme myyntiputkesi suurimman tehottomuuden ja näytämme tarkasti, paljonko se maksaa sinulle.
Tietosuojaseloste
Keräämme henkilötietoja vain silloin, kun käyttäjä antaa ne itse lomakkeen kautta. Kerättyjä tietoja voidaan käyttää pyydetyn materiaalin toimittamiseen sekä palveluihin liittyvään viestintään. Tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille ilman suostumusta. Käyttäjällä on oikeus pyytää omien tietojensa poistamista milloin tahansa. Yhteydenotot: [email protected]